Ryhmäpsykoterapian historia Suomessa on suhteellisen nuori. Ensimmäiset terapiaryhmät syntyivät kasvatusneuvoloihin ja psykiatrisiin sairaaloihin 1950-luvulla ilman teoreettista viitekehystä. Psykiatrit ja psykologit alkoivat silloin opiskella kirjallisuuden avulla ryhmäpsykoterapian teoriaa. Perusteoksena oli S.H. Foulkesin ja E.J. Anthonyn kirja ”Group Psychotherapy: The Psychoanalytic Approach” vuodelta 1957.

Jo 1930-luvulla käytettiin musiikkia, kuvataideterapiaa ja kädentaitoja vaativia ryhmätöitä potilaiden rauhoittamiseen. 1950-luvulla alkoivat toimia sairaalaosastojen ulkopuolella kokoontuneet ryhmät. 1950-luvun lopusta lähtien ryhmätoimintaa toteutettiin harrastajavoimin Ryhmätyö ry:n opettamin menetelmin.

Ryhmäpsykoterapian juuret Suomessa ovat samoilla vuosikymmenillä kuin psykoanalyysinkin. 1960-luvulla psykoanalyysin kehitykseen Suomessa vaikuttivat ulkomailta opiskelemasta palanneet psykiatrit ja psykologit. Tri Henrik Carpelan palasi Genevestä 1964. Hän oli ollut havainnoitsijana psykoterapiaryhmissä ja opiskellut yhdessä Lontoosta tulleiden Tavistock-klinikassa työskentelevien henkilöiden kanssa. Carpelan oli perehtynyt Bionin teorianmuodostukseen ja tutustunut myös Kleinin teorioihin. Therapeia-säätiössä kokoontui 1970-luvun alussa parinkymmenen ryhmäilmiöistä kiinnostuneen ammattihenkilön ryhmä.

Suomen Ryhmäpsykoterapiayhdistys – Föreningen för gruppsykoterapi i Finland r.y perustettiin keväällä 1972 (nimi muuttui 4.1.1995 Suomen ryhmäpsykoterapia ry:ksi, ruotsiksi Gruppsykoterapi i Finland rf.). Yhdistyksen toiminnasta kantoivat vastuun Suomen Psykoanalyyttisen yhdistyksen ja Therapeia-säätiön koulutuksen saaneet henkilöt, jotka olivat osallistuneet Henrik Carpelanin seminaareihin. Alettiin rakentaa myös psykoanalyyttisen ryhmäpsykoterapian koulutusta. Aluksi koulutus oli jatkokoulutusta, joka pohjautui aikaisemmin hankitulle yksilöpsykoterapeuttiselle koulutukselle. Koulutukseen saattoivat hakeutua henkilöt, joilla oli yksilöpsykoterapeuttinen koulutus suoritettuna tai päättymässä, ja oma ”oppianalyysi” oli ehdoton vaatimus. Aluksi kaksivuotinen jatkokoulutus piteni kolmevuotiseksi, joka oli sittemmin pitkään ryhmäpsykoterapeuttikoulutuksen pituus.

Vuonna 1984 silloinen lääkintöhallitus julkaisi ohjekirjan nro 117, jossa määriteltiin, mitä psykoterapialla tarkoitetaan, ja mitä koulutukselta edellytetään. Varsinaiset psykoterapiakoulutukset luokiteltiin erityistason ja vaativan erityistason koulutuksiksi. Tällöin neljän koulutusohjelman katsottiin täyttävän vaativan erityistason kriteerit, ja näistä yksi oli Suomen Ryhmäpsykoterapiayhdistyksen koulutus, joka sittemmin sai nimekseen ryhmäpsykoanalyytikkokoulutus. Yhdistyksen ensimmäinen lasten ryhmäpsykoterapeuttikoulutus alkoi erityistason koulutuksena vuonna 1994 täydentyäkseen vaativan erityistason koulutukseksi syksystä 2002.

Suomen ryhmäpsykoterapia ry. kuuluu jäsenenä kahteen kansainväliseen järjestöön, jotka ovat International Association of Grouppsychotherapy ja European Federation of Psychoanalytic Psychotherapy.

 

Ritva Pölösen esitelmästä lyhentänyt Pertti Muurinen

Suomen työnohjaajat ry. esittelee työnohjausta näin: ”Työnohjaus on ajan, huomion ja kunnioituksen antamista ohjaustilanteessa oleville.” ”Työnohjaus on työyhteisöön ja omaan työhön liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tarkastelua ja jäsentämistä koulutetun työnohjaajan avulla. Työnohjauksen tavoitteena on vapauttaa voimia, luovuutta ja ajattelua työhön ja sen rajojen tunnistamiseen.”

Työnohjauksen voi määritellä myös ohjattavan ammatillisen identiteetin tukemiseksi ja vahvistamiseksi. Työnohjauksen lähtökohtana on sellainen työtilanne, joka on herättänyt ohjattavassa epävarmuutta, jopa ahdistusta. Se viittaa sisäiseen jännitteeseen ulkoisessa tilanteessa eli kokijan identiteettiä koskevaan pulmaan. Tämä pulma on työnohjauksen fokus. Työtilanne sellaisena kuin ohjattava on sen kokenut, ei sovi hänen sisäiseen maailmankuvaansa oman hyvinvointinsa ja henkisen tasapainonsa ylläpitäjänä eikä myöskään hänen näkemykseensä tehtävästään. Hänessä nousee epävarmuus, joka vaikeuttaa hänen kykyään ajatella, miten hänen tulisi toimia. Tähän pulmaan hän hakee apua työnohjauksesta.

Työnohjauksen kohteena ei ole ohjattava, vaan hänen ja hänen työtehtäviensä ja/tai työorganisaationsa välinen suhde. Auttamalla ohjattavaa jäsentämään työtilanteessaan esille noussutta problematiikkaa työnohjaus palvelee samalla myös suhteen toista osapuolta, joka voi olla asiakas, työtoveri tai kokonainen työorganisaatio, jonka palveluksessa ohjattava on. Samoin kuin yksittäinen työntekijä voi olla hukassa on oman työnsä jäsentämisessä ja ammatti-identiteettinsä kehittämisessä, myös kokonainen työorganisaatio voi olla hukassa oman identiteettinsä eli tehtäväkenttänsä hahmottamisessa suhteessa omaan toimintaympäristöönsä eli yhteiskuntaan, jota sen tulisi palvella, ja josta se saa resurssinsa. Aina tuo hukassa oleminen ei nouse tietoisuuteen ahdistuksen aktivoitumisena herättäen työnohjauksen tarpeen. Sen vuoksi ihmisten välisille vuorovaikutussuhteille perustuvissa työtehtävissä työnohjauksen käytön tulisi olla jatkuvaa ja säännöllistä herättääkseen ajoissa kehittämisen tarpeen.

Miten työnohjaus toimii?

Työnohjaaja on yleensä ulkopuolinen henkilö, joten hän ei voi asettua ohjattavan neuvonantajaksi. Ulkopuolisuuden etuna on, että se tarjoaa neutraalin lähtökohdan asettumatta kenenkään puolelle toista vastaan. Työnohjaus perustuu luottamuksellisen ilmapiirin luomiseen. Siinä ohjattava saa mahdollisuuden omin sanoin kuvata henkilökohtaista kokemustaan siitä tilanteesta, joka häntä kulloinkin askarruttaa. Työnohjaajan tehtävänä on pyrkiä ymmärtämään ohjattavan tilannetta hänen näkökulmastaan. Se edellyttää ohjaajalta kykyä kokonaisvaltaiseen kuunteluun, jossa hän pidättäytyy muista pyrkimyksistä kuin pyrkimyksistä ymmärtää. Sen vuoksi hän mieluummin kysyy lisää kuin antaa valmiita vastauksia. Työnohjaus on eettisesti haastava tehtävä. Eduksi työnohjaajalle on, jos hän on perehtynyt ihmisen mielen toimintaan ja identiteetin kehityksen problematiikkaan vuorovaikutussuhteiden kautta. Yksilö- ja ryhmädynamiikan asiantuntijana ryhmäpsykoterapeuteilla on siihen hyvät edellytykset.

Työnohjaus on mahdollista jakaa eri alalajeihin riippuen siitä kontekstista, johon työnohjausta kulloinkin pyydetään:

Terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja kasvatusalan työnohjaus

Erityisesti ihmisten välisiin vuorovaikutussuhteisiin pohjautuvat työalat ovat sellaisia, joissa on kaikkien osapuolten (työntekijä, asiakas, työnantaja) kannalta tärkeää, että työntekijöillä on riittävä, säännöllinen työnohjaus. Ihmisten väliseen vuorovaikutukseen perustuva työ voi parhaimmillaan olla työtekijälleen palkitsevaa ja motivoivaa, mutta pahimmillaan psyykkisesti hyvinkin kuormittavaa. Tästä syystä näillä työaloilla työnohjauksella on paitsi työn laatua kohottava ja ammatti-identiteettiä vahvistava merkitys, myös tärkeä työsuojelullinen, työntekijöiden jaksamista lisäävä vaikutus. Yhteiskunnan näkökulmasta katsoen työnohjaus on kustannustehokasta investointia tulevaisuuteen, jota ei kannattaisi jättää hyödyntämättä.

Työnohjauksen järjestäminen henkilökohtainen ohjauksena on tarkoituksenmukaista silloin, kun työntekijällä on työtehtävä, josta hän on yksin vastuussa (esim. henkilökohtaiset hoito- tai muut asiakassuhteet, esimiestyö ja opettajan työ), etenkin jos hän on aloitteleva työtekijä. Kokeneemmille työntekijöille hyödyllisempää on kerätä samanlaista työtä tekevistä työnohjausryhmä, koska siinä he voivat jakaa toistensa kokemuksia ja oppia myös niistä.

Ryhmää sitoo henkilökohtainen vaitiololupaus toistensa tapauksiin. Hoito- ja asiakassuhteiden työnohjaukseen ja jossakin määrin myös opettajan työhön Suomessa on jo vakiintuneita käytänteitä. Esimiesten ja johtajien joukossa työnohjauksen käytön arvoa ei vielä ole riittävästi tiedostettu.

Organisaatioiden ja johtamisen työnohjaus

Toisen ihmisen kokemuksen ymmärtäminen edellyttää ohjaajalta kykyä ymmärtää sitä kontekstia, jossa tuo kokemus on syntynyt. Kontekstista riippuen se asettaa erilaisia vaatimuksia työnohjaajan valinnalle. Asiakassuhteiden työnohjauksissa tavallisesti riittää, että työnohjaajalla on oman peruskoulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella ymmärryksen välineitä ihmisen mielen toimintaan ja siltä pohjalta ihmisten välisten suhteiden jäsentämiseen. Esimiestyön ja kokonaisten työorganisaatioiden ohjaamiseen se ei riitä. Niissä ohjaajalta edellytetään myös yhteistoiminnallisen organisoitumisen ja yhteiskunnan rakentumisen periaatteiden ymmärtämystä, jotta hän osaa sijoittaa ohjattaviensa kuvaaman problematiikan tehtävänmukaiseen yhteiskunnalliseen kontekstiinsa, ja jotta hän osaa esittää ohjattavilleen heidän kokemustaan koskevia, sen ulkoista kontekstia tarkentavia kysymyksiä.

Kliininen työnohjaus on työnohjauksen alalaji, jossa työnohjaajalta on voitava edellyttää, että hänellä on myös sama kliinisen työn peruskoulutus. Kliininen työ perustuu tietyn kliinisen erikoisalan käsitteistöön, jonka tuntemus on työnohjaajalle välttämätöntä voidakseen ymmärtää ohjattavan kokemusta työtilanteestaan. Tästä syystä kliinisen työnohjauksen kohdalla työnohjaajan valinnassa pätee edelleenkin vanha sanonta, että työnohjaajaksi sopii saman ammattialan kokeneempi työntekijä. Joillakin kliinisillä työaloilla, kuten psykoterapiassa, työnohjaus kuuluu jo opiskeluvaiheeseen. Siinä kontekstissa työnohjaajalla on poikkeuksellinen kaksoisrooli, jota muissa ohjaussuhteissa ei ole. Koulutustyönohjaajana ohjaaja on samalla myös kliinisen työn opettaja ohjattavalleen.

Ensimmäisessä vaiheessa joko oma tai läheisen ajatus terapiaan hakeutumisesta synnyttää halun kartoittaa omaa tilannetta. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä ryhmäpsykoterapeuttiin ja sopia haastatteluaika. Haastattelussa voi kartoittaa omaa tilannetta, akuutteja kysymyksiä ja elämänhistorian avainkohtia. Samalla voi tunnistella, miltä yhteinen työskentely itsestä tuntuu: synnyttääkö haastattelutilanne luottamuksen tunteen?

Kolmannella haastattelukerralla terapeutti tekee yhteenvedon ja kertoo arvionsa: mitkä olisivat keskeiset terapiatyöskentelyn teemat? Mikä terapiamuoto sopii parhaiten tilanteeseen, yksilö- vai ryhmäpsykoterapia? Samalla on mahdollista keskustella ryhmäterapian aloittamiseen liittyvistä mielikuvista. Mitä toiveita ja pelkoja ryhmä herättää?

Miksi ryhmä?

Suomen Ryhmäpsykoterapia ry:n kouluttamat psykoterapeutit työskentelevät ryhmien kanssa psykodynaamisesti. Ryhmissä syntyvät erilaiset suhteet tarjoavat erinomaisen lähtökohdan psykodynaamiselle työskentelylle.

Ihmisen mieli koostuu yksilöllisistä pyrkimyksistä sekä tavoista olla tekemisissä toisten kanssa. Ryhmässä ihminen ilmeneekin parhaiten kokonaisuutena: siellä esiin tulevat ”yksilöminä” ja ”ryhmäminä”. Ryhmä on erinomainen paikka tutustua itseensä.

Mitä on psykodynamiikka ryhmässä?

Mielessä vaikuttaa erilaisia haluja, kieltoja, fantasioita, ennakko-oletuksia ja muistoja. Usein emme tiedosta sitä, miten ne vaikuttavat toisiinsa. Erityisesti silloin kun tällaiset voimat ovat ristiriidassa keskenään, herää ahdistavia, masentavia ja pelottavia ajatuksia ja tunteita. Elämä vaikeutuu, ilo ja energia katoavat. Emme kykene toimimaan niin rennosti kuin haluaisimme. Erityisesti ryhmätilanteissa nämä ongelmat tulevat esiin. Siksi ryhmä on hyvä työkalu omien tuntemusten peilaamisessa.

Miten psykodynaaminen hoito ryhmässä vaikuttaa?

Psykodynaamisesti toimiva terapeutti auttaa löytämään, ilmaisemaan ja käsittelemään ryhmässä herääviä ajatuksia ja tunteita. Usein kokemukset ovat yhteisiä monille ryhmän jäsenille, mikä helpottaa ymmärryksen syntymistä heidän välillään.

Hoi­don kuluessa on erityisen arvokasta huomata ja tutustua vie­raaksi jää­neisiin ristiriitoja aiheuttaviin persoonan osiin. Usein juuri ne ovat ajaneet tuntemaan, ajattelemaan ja toimimaan elämää vaikeuttavilla tavoilla. Ryhmässä niitä tarkastellaan ja vaihdetaan kokemuksia. Lopulta nämä persoonallisuuden osat menettävät entisen voimansa, niistä voidaan luopua tai ne asettuvat osaksi toimivaa mieltä. Terapia­prosessin kuluessa myös koko ryhmä oppii ja kehittyy. Tukea antava oma ryhmä sisäistyy arvokkaaksi osatekijäksi mieleen. Siellä se tukee ja auttaa myöhemminkin elämässä.

Terapian kuluessa tapahtuvat muutokset vähentävät mielen ristiriitaisuuksia, helpottavat sisäisiä jännitteitä ja muutenkin vahvistavat omaa mieltä. Samalla ne auttavat olemaan tyydytystä tuottavissa suhteissa toisiin. Tästä on suurta hyö­tyä työssä ja ylipäätään elä­mäs­sä.

Ryhmäpsykoterapia on aikuisille, nuorille ja lapsille tarkoitettu psykodynaaminen hoitomuoto. Ryhmä muodostuu tavallisesti ryhmäpsykoterapeutista ja 5-8 jäsenestä, jotka tapaavat säännöllisesti viikoittain puolentoista tunnin ajan.

Alun epäluulojen tai pelkojen jälkeen ryhmästä muodostuu jäsenelleen sosiaalinen turvapaikka, jossa jakaa elämänsä kysymyksiä ja tulla kuulluksi. Ryhmä tarjoaa jäsenelleen myös sosiaalisen tilan, jossa voi kokeilla ja ottaa käyttöön uusia terapian myötä syntymässä olevia puolia itsestä.

Ryhmäpsykoterapialla voidaan hoitaa laajaa kirjoa erilaisia psyykkisiä ongelmia, kuten jännittyneisyyttä, voimattomuutta, masennusta tai sosiaalisia pelkoja. Tavoitteena on ryhmän jäsenten työkyvyn edistäminen ja ylläpito,  henkinen tasapaino sekä erilaisten pahoinvointia tuottavien sisäisten ristiriitojen selvittely. Ryhmät käsittelevät usein jäsentensä minäkuvaa, itseluottamusta, omaa kehokuvaa ja niiden vääristymiä. Ryhmissä voidaan myös käsitellä erilaisia traumoja ja niiden vaikutusta ryhmän jäsenten elämässä.

Ryhmäpsykoterapeutit pitävät myös teemaryhmiä, joissa voidaan keskittyä esimerkiksi koulukiusattujen elämää vaurioittaviin traumoihin, alkoholistiperheiden lasten ongelmiin ja esimerkiksi opiskelijoiden ongelmiin opintojen eteenpäin viemisessä.

Ryhmää ohjaavan ryhmäpsykoterapeutin tehtävänä on auttaa ryhmää tutkimaan esille tulevien kokemusten taustalla vaikuttavia uskomuksia, kuvitelmia ja muita mielen toimintaa ohjaavia käsityksiä, jotta niitä on mahdollista käsitellä ja korjata.

Ryhmäpsykoterapeutti tulkitsee ryhmän ajattelua ja sen tiedostamattomia puolia sekä etsii yhdessä ryhmän kanssa ymmärrystä kunkin jäsenen ongelmille. Ryhmä on vuorovaikutteinen, elävä kokonaisuus, jonka tavoitteena on jäsenten välisen ymmärryksen ja empatian kasvattaminen ja sosiaalisten suhteiden merkityksen kirkastaminen.

Pitkien terapiaryhmien kesto vaihtelee 3 – 3.5 vuoteen. Lyhyet teemaryhmät kestävät tavallisesti 12-25 viikkoa.

Ryhmäpsykoterapia sopii kaikille, jotka haluavat tutkia itsessä olevia tunteiden, oman ajattelun tai sosiaalisen elämän vaikeuksia ja ristiriitaisuuksia saadakseen niihin helpotusta. Tarkastelun kohteena voivat olla erilaiset rajoitteet, lukkiutumat tai muut omaa elämää häiritsevät asiat.

Itsetunnon ongelmat, toivottomuus, masentuneisuus, painostava itsekritiikki tai itsesyytökset ja henkinen voimattomuus ovat ilmiöitä, joihin ryhmäpsykoterapeuttinen työskentely usein tuo uutta itseymmärrystä ja toiminnan vapautta.

Ryhmä on ilmiönä kaikille tuttu. Synnymme perheen jäseneksi. Myöhemmin ryhmien koko ja ryhmän jäsenet muuttuvat aikuistuessamme. Myös työorganisaatiot voidaan ymmärtää erilaisten ryhmien yhteenliittyminä. Psykoterapiaryhmän jäsenet ovat vuorovaikutuksessa keskenään useita vuosia. Näin ryhmän elämänkulussa kaikki jäsenet pääsevät ääneen, ja jokaisen ongelmia ja murheita kuunnellaan. Terapeutin tehtävä on osoittaa empaattisesti, mitä ryhmän mielessä liikkuu, ja selventää jäsenten sisäisiä ristiriitoja ja vuorovaikutusta tulkinnoillaan. Ryhmä voidaan hahmottaa myös eräänlaiseksi perheeksi, jonka elämässä voidaan kokea oman perhetaustan jättämiä arpia ja ymmärtää niiden vaikutukset. Samalla ryhmä yrittää löytää rakentavia keinoja ristiriitojen ratkaisemiseksi. Ryhmissä käsitellään elämäntarinoita, traumaattisia kokemuksia, unia, surua, vihaa, iloa ja menetyksiä. Ryhmä antaa tukea ja peilin, joka heijastaa kunkin omia piirteitä, ja josta nämä voidaan havaita. Ryhmät toimivat vaitiolovelvollisina. Tämä mahdollistaa vaikeidenkin asioiden esiintulon ja käsittelyn, kuten perheiden sisäisen vallankäytön, seksuaalisen hyväksikäytön ja uskonnollisen manipuloinnin.

Ryhmäpsykoterapia on tutkimusten mukaan tehokasta ja auttaa ryhmän jäseniä palauttamaan ja ylläpitämään työkykyä. Ryhmä antaa usein jäsenilleen uusia suuntaviivoja elämälle ja vie kohti tavoitetta olla vapaampi ja itsenäisempi yksilö.

Ryhmäterapia on kustannustehokas. Kelakorvauksen kanssa terapia ei muodostu ylivoimaiseksi rasitteeksi myöskään niille henkilöille, joilla ei ole varaa yksilöterapiaan.

Ryhmämuotoinen hoito on ollut suosittua Euroopassa ja Yhdysvalloissa jo usean vuosikymmenen ajan. Suomessa ryhmäpsykoterapiaa alettiin käyttää hoitomuotona 1970-luvulla.