Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n historiikki

Ryhmäpsykoterapian historia Suomessa on suhteellisen nuori. Ensimmäiset terapiaryhmät syntyivät kasvatusneuvoloihin ja psykiatrisiin sairaaloihin 1950-luvulla ilman teoreettista viitekehystä. Psykiatrit ja psykologit alkoivat silloin opiskella kirjallisuuden avulla ryhmäpsykoterapian teoriaa. Perusteoksena oli S.H. Foulkesin ja E.J. Anthonyn kirja ”Group Psychotherapy: The Psychoanalytic Approach” vuodelta 1957.

Jo 1930-luvulla käytettiin musiikkia, kuvataideterapiaa ja kädentaitoja vaativia ryhmätöitä potilaiden rauhoittamiseen. 1950-luvulla alkoivat toimia sairaalaosastojen ulkopuolella kokoontuneet ryhmät. 1950-luvun lopusta lähtien ryhmätoimintaa toteutettiin harrastajavoimin Ryhmätyö ry:n opettamin menetelmin.

Ryhmäpsykoterapian juuret Suomessa ovat samoilla vuosikymmenillä kuin psykoanalyysinkin. 1960-luvulla psykoanalyysin kehitykseen Suomessa vaikuttivat ulkomailta opiskelemasta palanneet psykiatrit ja psykologit. Tri Henrik Carpelan palasi Genevestä 1964. Hän oli ollut havainnoitsijana psykoterapiaryhmissä ja opiskellut yhdessä Lontoosta tulleiden Tavistock-klinikassa työskentelevien henkilöiden kanssa. Carpelan oli perehtynyt Bionin teorianmuodostukseen ja tutustunut myös Kleinin teorioihin. Therapeia-säätiössä kokoontui 1970-luvun alussa parinkymmenen ryhmäilmiöistä kiinnostuneen ammattihenkilön ryhmä.

Suomen Ryhmäpsykoterapiayhdistys – Föreningen för gruppsykoterapi i Finland r.y perustettiin keväällä 1972 (nimi muuttui 4.1.1995 Suomen ryhmäpsykoterapia ry:ksi, ruotsiksi Gruppsykoterapi i Finland rf). Yhdistyksen toiminnasta kantoivat vastuun Suomen Psykoanalyyttisen yhdistyksen ja Therapeia-säätiön koulutuksen saaneet, jotka olivat osallistuneet Henrik Carpelanin seminaareihin. Alettiin rakentaa myös psykoanalyyttisen ryhmäpsykoterapian koulutusta. Aluksi koulutus oli jatkokoulutusta, joka pohjautui aikaisemmin hankitulle yksilöpsykoterapeuttiselle koulutukselle. Koulutukseen saattoivat hakeutua henkilöt, joilla oli yksilöpsykoterapeuttinen koulutus suoritettuna tai päättymässä, ja oma ”oppianalyysi” oli ehdoton vaatimus. Aluksi kaksivuotinen jatkokoulutus piteni kolmevuotiseksi, joka oli sittemmin pitkään ryhmäpsykoterapeuttikoulutuksen pituus.

Vuonna 1984 silloinen lääkintöhallitus julkaisi ohjekirjan nro 117, jossa määriteltiin, mitä psykoterapialla tarkoitetaan ja mitä koulutukselta edellytetään. Varsinaiset psykoterapiakoulutukset luokiteltiin erityistason ja vaativan erityistason koulutuksiksi. Tällöin neljän koulutusohjelman katsottiin täyttävän vaativan erityistason kriteerit, ja näistä yksi oli Suomen Ryhmäpsykoterapiayhdistyksen koulutus, joka sittemmin sai nimekseen ryhmäpsykoanalyytikkokoulutus. Yhdistyksen ensimmäinen lasten ryhmäpsykoterapeuttikoulutus alkoi erityistason koulutuksena vuonna 1994 täydentyäkseen vaativan erityistason koulutukseksi syksystä 2002.

Suomen ryhmäpsykoterapia ry kuuluu jäsenenä kahteen kansainväliseen järjestöön, jotka ovat International Association of Grouppsychotherapy ja European Federation of Psychoanalytic Psychotherapy.

 

Ritva Pölösen esitelmästä lyhentänyt Pertti Muurinen