Lasten psykoanalyyttinen ryhmäpsykoterapia

Psykoanalyyttinen ryhmäpsykoterapia sopii hoitomuodoksi moniin erilaisiin lasten psyykkisiin ongelmiin. Ennen hoidon aloittamista lapselle on tärkeää tehdä riittävät lastenpsykiatriset tutkimukset, jotta hänelle löydetään parhaiten sopiva hoitomuoto. 

Ryhmässä lapsi harjoittelee ja läpityöstää intensiivisesti ongelmiaan ja itselle hankalia tunteitaan ja erilaisia tilanteita yhdessä muiden lasten ja terapeutin kanssa. Lapset ja nuoret tuovat ryhmäpsykoterapiaprosessissa ongelmansa itse esille, kun siihen annetaan heille riittävän turvalliset puitteet. Tämän vuoksi luottamuksellisuus ja hoidon säännöllisyys ovat välttämättömiä. Lapsi huomaa työskennellessään, että myös muilla lapsilla on samanlaisia ongelmia kuin itselläkin on. Ongelmat tulevat esille ryhmässä lapsen tai nuoren kehitystason mukaisesti joko leikin ja piirtämisen tai muun erilaisen toiminnan ja puheen avulla. Ryhmän jäsenet auttavat myös toinen toisiaan vaikeiden asioiden esilletuomisessa ja läpityöskentelyssä. Ryhmäprosessin kuluessa yksittäisen jäsenen minä vahvistuu. Tällöin jäsenten yhdessä toimiminen lisääntyy. Ryhmässä syntyy paljon erilaisia tilanteita ja vahvojakin tunteita, jolloin avautuu mahdollisuus niiden tutkimiseen ja jäsentämiseen lasta ja lapsiryhmää ymmärtävällä tavalla. Ryhmä vaikuttaa aina sen yksittäisiin jäseniin, ja yksittäinen jäsen vaikuttaa omalta osaltaan taas ryhmään.

Psykoanalyyttinen ryhmä vaatii vanhemmilta kykyä ja mahdollisuutta sitoutua lapsensa hoitoon. Lasten psykoterapiaa ei voi koskaan toteuttaa ilman vanhempien erillisiä ohjauskäyntejä, koska lapsi on kiinteässä vuorovaikutuksessa vanhempiensa kanssa. Lapsen ollessa ryhmäpsykoterapiassa vanhemman ohjaus voidaan toteuttaa joko vanhempien ohjausryhmässä tai siten, että jokaisen lapsen vanhemmalla on yksilöllinen ohjaus. Lastenryhmäpsykoterapeutti tapaa itse myös lasten vanhempia n. 2 kertaa vuodessa sekä osallistuu tilanteen mukaan lapsen hoitoneuvotteluihin.

Lasten psykoanalyyttinen ryhmäpsykoterapia jaetaan erityyppisiin ryhmiin lapsen häiriötason, lapsiryhmän keston ja oirekirjon mukaan. Myös lapsen ikä ja sukupuoli vaikuttavat siihen millainen ryhmä toimii parhaiten. 

Varhaisvaiheissa häiriintyneitä lapsia hoidetaan erityisesti hoidon alussa eri tavoin kuin myöhemmin häiriintyneitä. Varhain häiriintyneille, traumatisoituneille tai mieleltään hajanaisille lapsille on kehitetty psykoanalyyttinen kopparyhmäpsykoterapia, jossa lapselle tarjotaan mahdollisuus läpikäydä tämä varhainen ikävaihe uudestaan, symbolisessa muodossa mahdollisimman hyvällä tavalla. Tämäntyyppisessä ryhmässä hoito perustuu alussa enemmän lapsen yksilöllisiin tarpeisiin suhteessa toisiin ryhmän jäseniin; terapiassa käytettävät materiaalit tukevat tätä (vauvan kopat sekä erilainen konkreettinen ja samalla myös symbolinen hyvä hoito). Terapeutti jäsentää psykoanalyyttisessa kopparyhmäpsykoterapiassa lapsen ja ryhmän toimintaa eri tavoin mm. sanoittamalla ja kuvaamalla lasten toimintaa ja tunteita antaen niille merkityksen. Nämä lapset käyttävät paljon sanattoman viestinnän väyliä, koska heidän ongelmansa ovat syntyneet siinä kehitysvaiheessa, jolloin heillä ei vielä ollut käytössään sanoja. 

Varsinaisessa psykoanalyyttisessa ryhmäpsykoterapiassa käytetään alusta lähtien enemmän sanallista väliintuloa ja tulkintaa kuin psykoanalyyttisessa kopparyhmäpsykoterapiassa, vaikka sanaton viestintä ja toiminnan jäsentäminen säilyvätkin edelleen tärkeänä osana hoitoa. 

Lasten pitkät ryhmäpsykoterapiat kestävät yleensä 2-3 vuotta. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa 45-50 min kerrallaan. Kesällä ja jouluna on pidemmät tauot kuin yksilöpsykoterapiassa. 

 

Ajankohtaista

Suomen ryhmäpsykoterapia ry järjestää seminaarin, Havainnoivan suhteen muotoutuminen psykoterapiassa
Lue lisää »




Tulevat koulutukset

» ERITYISTASON (ET)
ryhmäpsykoterapeuttikoulutus alkaa 16.12.2011. Ryhmään mahtuu mukaan vielä 1-2 opiskelijaa. Lue lisää »