Ryhmäpsykoanalyysipaikkoja vapautuu aika ajoin
Kyseessä on ryhmä, joka voi täydentyä uusilla jäsenillä kun joku ryhmän jäsen on jättänyt ryhmäpaikkansa. Täydentyvä ryhmä tarjoaa yksilölle mahdollisuuden työskennellä psykoterapeuttisesti sopivan pituisen ajan oman mielensä ja problematiikkansa parissa. Psykoanalyysin luonteeseen kuuluu tietty rajoittamaton vapaus tutkia tiedostamattomia voima itsessä ja toisissa. Yleensä suosittelen, että kukin jäsen varaisi aluksi aikaa vähintään kolme vuotta prosessilleen mutta työskentelyn edetessä on mahdollista tutkia mikä on oman itsen kannalta riittävää. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa puolentoista tunnin istuntoon. Siinä on korkeintaan 8 – 9 jäsentä. Hoidollisesti ryhmä soveltuu kaikille, joille muutenkin voidaan suositella psykoanalyyttista terapiaa. Tämä selviää ennen ryhmään tuloa tutustumis- ja haastatteluvaiheessa. Tällöin annan sopivan määrän informaatiota ryhmäpsykoanalyysin työskentelymenetelmästä.
Kustannuksiltaan edullisena mutta kuitenkin intensiivisenä ryhmäpsykoanalyysi soveltuu hyvin myös yksilöterapian jatkohoidoksi.
Hoitopalkkio ryhmässä on 47 euroa/istunto (vuosittain ns. inflaatiotarkistus). Kustannuksiin voi halutessaan hakea Kelalta kuntoutustukea.
Minuun saa parhaimmin yhteyden soittamalla suoraan GSM-numerooni 0500-470 108 ja jättämällä tarvittaessa soittopyynnön. Kaikki yhteystietoni ovat:
Esko Klemelä
TM, psykoanalyytikko, ryhmäpsykoanalyytikko (Srpt ry:n koulutusanalyytikko)
Vastaanoton osoite: Itätuulenkuja 1 A 4, 02100 Espoo (Tapiolan keskusta)
puh: 0500 470 108.
sähköposti:esko.klemela@inter-psyko.fi .
Lisätietoa myös www.inter-psyko.fi


