Sosiaalista peloista kärsivien yhden vuoden psykoterapiaryhmä käynnistyy maaliskuussa 2012 Helsingin Meilahdessa

Aloitan maaliskuussa 2012 yhden vuoden psykoterapiaryhmän, joka on tarkoitettu pelkoa, ahdistusta ja jännitystä sosiaalisessa kanssakäymisessä kokeville henkilöille. Ryhmä kestää yhden vuoden eli 40 kertaa.

Osallistuminen edellyttää sitoutumista hoitoon koko ryhmän keston ajaksi. Hoidon onnistumista edistää se, että henkilö on halukas puhumaan asioistaan ryhmässä.

Hoidon tavoitteena on pyrkiä selvittämään, mistä sosiaalisissa peloissa ja jännittämisessä on kysymys. Ryhmässä pyritään saamaan helpotusta jakamalla yhdessä pelkoon ja ahdistukseen liittyviä vaikeita asioita ja löytymään uusia näkökulmia ahdistustiloihin. Pelko-oireita yritetään ymmärtää suhteessa

jokaisen taustaan ja elämäntilanteeseen ja miten ne vääristävät esim. arvoja, ajattelutapoja ja ihmissuhteita. Yhteistyössä toisten ryhmän jäsenten ja terapeutin kanssa koetetaan löytää uusia näkemyksiä ja saada aikaan helpotusta.

Ryhmän koko on 7-8 henkilöä. Ryhmän kokoontuu yhden vuoden ajan (40 kertaa) kerran viikossa tiistaisin klo 17.30-19.00. Kokoontumispaikka on Helsingin Meilahdessa, Mannerheimintie 93.

Ryhmän aloittamista edeltää valintahaastattelu. Hoitopalkkio psykoterapiaryhmässä on 45 euroa/istunto. Kustannuksiin on mahdollista  anoa tukea KELAn harkinnanvaraisista kuntoutusvaroista.

Aikaisemmin pidetyissä ryhmissä on todettu, että yhteinen jakaminen helpottaa sosiaaliseen pelkoon liittyvää ahdistusta ja näin nopeuttaa muutosta myönteiseen suuntaan.

Yhteydenotot:
Marja-Liisa Lassila
Ryhmäpsykoanalyytikko, psykoterapeutti
puh. 040-7060 192
sähköposti: lassila.marja-liisa.welho.com 

 

 

 

Ajankohtaista

Suomen ryhmäpsykoterapia ry järjestää seminaarin, Ryhmäpsykoterapian perusteet joka alkaa syksyllä 2012
Lue lisää »




Tulevat koulutukset

» ERITYISTASON (ET)
ryhmäpsykoterapeuttikoulutus alkaa 16.12.2011. Ryhmään mahtuu mukaan vielä 1-2 opiskelijaa. Lue lisää »